Baccano - Bella Napoli
Kopioi ja liitä
Barokkiyhtye Baccano ja uutuuslevy Bella Napoli. Levyllä kuullaan sävellyksiä viideltä 1600-1700 -luvulla Napolissa vaikuttaneelta säveltäjältä. Sopraano...
Barokkiyhtye Baccano ja uutuuslevy Bella Napoli. Levyllä kuullaan sävellyksiä viideltä 1600-1700 -luvulla Napolissa vaikuttaneelta säveltäjältä. Sopraano Tuuli Lindeberg tulkitsee Domenico Scarlattin, Giuseppe Porsilen ja Alessandro Scarlattin kantaatit ja aikakauden soittimia käyttävä, maamme eturivin muusikoista koostuva barokkiyhtye Baccano esittää lisäksi Francesco Mancinin, Domenico Scarlattin ja Nicola Porporan sonaatit vaihtelevin kokoonpanoin.
Muutama sata vuotta sitten Napolin musiikkielämässä vilisi ulkomaisia mestareita, jotka toivat ja veivät vaikutteita, nuotteja, aatteita. Aateliston merkitys oli myös huomattava. Paitsi maksavia "asiakkaita" ja "sponsoreita" suuri osa heistä oli myös ansiokkaita muusikoita. Heidän suojeluksessaan Napolissa syntyi valtavat määrät kirkkomusiikkia, madrigaaleja, soitin- ja laulumusiikkia virkistämään koko Euroopan kulttuurielämää. Ooppera oli Napolissa pitkään tuontitavaraa, "venetsialaiseksi" mainittua. Termi "napolilainen ooppera" lienee vuosisatojen myötä saanut suuremmankin merkityksen kuin mitä maantieteellinen määritelmä ilmentää.
Baccanon jäsenet ovat vuodesta 2003 yhdessä ja erikseen esiintyneet merkittävimmillä kotimaisilla musiikkijuhlilla, he konsertoivat eri yhtyeiden jäseninä ympäri Eurooppaa ja soittavat mm. maamme vanhan musiikin orkestereiden soolosoittajina.
Sonata IV in A Minor for Recorder and Basso Continuo (Lue lisää)
-
Spiritoso/Largo
-
Allegro
-
Largo
-
Allegro Spiccato
No, non fuggire o Nice Cantata for Soprano and Basso Continuo (Lue lisää)
-
Recitativo: No, non fuggire, o Nice
-
Aria: A te sol, bella, dimando
-
Recitativo: Ma oh! Dio
-
Aria: Se parla il core
Sonata K91 in G Major for Violin and Basso Continuo (Lue lisää)
-
Grave
-
Allegro
-
Grave
-
Allegro
E già tre volte Cantata for Soprano, Recorder and Basso Continuo (Lue lisää)
-
Recitativo: E già tre volte
-
Aria: Alla sorte che m'erasí dura
-
Recitativo: Così fui di mia sorte
-
Aria: Se quei cari amati rai
Sonata in F Major for Cello and Basso Continuo (Lue lisää)
-
Larghetto
-
Allegro
-
Adagio
-
Allegro non presto
Quella pace gradita Cantata for Soprano, Violin, Recorder, Cello and Basso Continuo (Lue lisää)
-
Sinfonia: Andante
-
Andante
-
Recitativo: Quella pace gradita
-
Aria: Crudel tiranno Amore
-
Recitativo: O voi selve beate
-
Aria: Care selve, soggiorni di quieti
-
Recitativo: Lungi da me, tiranno Amore
-
Aria: Teco ò mesta Tortorella