Rautavaara Einojuhani - Works for Children's Choir - Hyökki Pasi
Kopioi ja liitä
Einojuhani Rautavaara on kirjoittanut paljon korkeatasoisia teoksia lapsikuorolle. Useimmat niistä ovat syntyneet läheisessä yhteistyössä nimenomaan Tapiolan...
Einojuhani Rautavaara on kirjoittanut paljon korkeatasoisia teoksia lapsikuorolle. Useimmat niistä ovat syntyneet läheisessä yhteistyössä nimenomaan Tapiolan kuorolle.
Lapsikuoro on osoittautunut Rautavaaran käsissä joustavaksi, moneen taipuvaksi instrumentiksi. Hänen lapsikuoroteostensa maailmat ulottuvat lastenlorujen huumorista hengellisen elämysmaailman hartauteen ja moniin vakaviin, jopa
elämänfilosofisiin kysymyksiin. Rautavaaran vahvin lapsikuoroteosten luomiskausi sijoittuu 1970-luvulle. Tyylillisesti teoksissa on samoja piirteitä kuin hänen muussakin saman ajan tuotannossaan, yhtä lailla uusromanttista vuolautta kuin terävämpiäkin sävyjä.
Levyn pääteos "Marjatta matala neiti" perustuu Kalevalan runoon. Tämä puolituntinen mysteerinäytelmä kertoo suomalaisen mytologian version joulun ihmeestä ja neiteestäsyntymisestä: Marjatta syö puolukan ja tulee raskaaksi.
Rautavaaran sävellystuotanto kuoroille on mittava ja laadukas, hän on yksi aikamme suosituimmista kuoromusiikin säveltäjistä niin yleisön kuin kuorolaulajienkin keskuudessa.
Katso lisätietoa levystä
Marjatta matala neiti (Marjatta the Lowly Maiden) (Lue lisää)
-
Marjatta matala neiti (Marjatta the Lowly Maiden)
Puusepän poika (The Carpenter's Son) (Lue lisää)
-
Puusepän poika (The Carpenter's Son)
Suite de Lorca (Lue lisää)
-
Suite de Lorca
Lorulei (Lue lisää)
-
Lorulei
Viatonten valssi (Waltz of the Innocents) (Lue lisää)
-
Viatonten valssi (Waltz of the Innocents)
Wenn sich die Welt auftut (Lue lisää)
-
Wenn sich die Welt auftut
Rakkaus ei koskaan häviä (Charity Never Faileth (Lue lisää)
-
Rakkaus ei koskaan häviä (Charity Never Faileth
Children's Mass (Lapsimessu) (Lue lisää)
-
Children's Mass (Lapsimessu)