Portuondo Omara / Valdés Chucho - Omara y Chucho
Kopioi ja liitä
Kuuban musiikin suurimpiin lähettiläisiin maailmalla kuuluvat Omara Portuondo ja Chucho Valdes ovat tehneet ensimmäisen yhteislevynsä sitten vuoden 1997....
Kuuban musiikin suurimpiin lähettiläisiin maailmalla kuuluvat Omara Portuondo ja Chucho Valdes ovat tehneet ensimmäisen yhteislevynsä sitten vuoden 1997. Uutuuslevy on kypsynyt molempien artistien mielessä jo kauan aikaa. "Omara y Chucho" -nimeä kantavalla albumilla Chucho avaa uutta kuvaa itsestään valitsemalla latinalaisrytmien lisäksi mukaan musiikkia mm. Beethovenilta ja Rahmaninovilta - kunnianosoituksena klassiselle pianoperinteelle, joka on Omaran mukaan "myös yksi osa Chuchoa".
Laulaja Omara Portuondo (s. 1930) omaa takanaan pitkän, jo vuosikymmeniä jatkuneen uran. Hänet tunnetaan länsimaissa parhaiten yhteyksistään Buena Vista Social Club -yhtyeeseen, jonka laulajana hän vasta 1990-luvulla onnistui pääsemään kansainvälisen musiikkimaailman tietoisuuteen. 1950-luvulla Omara esiintyi kuitenkin jo mm. Nat King Colen kanssa ja teki Yhdysvalloissa joukon levytyksiä RCA Victorille.
Jazzpianisti ja YK:n lähettiläs Chucho Valdes (s. 1941) esiintyi mm. Helsingin Juhlaviikoilla 2010 ja kuuluu arvostetuimpien kuubalaisten jazzmuusikoiden joukkoon. Chucho Valdesin edellinen levy Chucho's Steps (WVU 479051) voitti GRAMMY-palkinnon vuonna 2011 "parhaana latinalaisen jazzin albumina".
(Lue lisää)
-
Noche Cubana
-
Claro de Luna / Llanto de Luna
-
Y decidete Mi Amor
-
Alma Mia
-
Me Acostumbre a Estar Sin Ti
-
Esta tarde Vi Llover
-
Si Te Contara
-
Huesito
-
Mis sentimientos
-
Nuestra Cobardia
-
Babalù Ayé
-
Recordaré tu Boca
-
Noche Cubana